Kylläpä ottaa niin saamaristi välillä päähän, että olen tälläinen tonttu! Tässä eräänä päivänä, kun päätin (vihdoin) kertoa ihastukselleni tykkääväni hänestä. Keräsin rohkeuteni - keräilin sitä lähemmäs kaksi (2) tuntia - ja lähestyin ihastustani. Emme olleet hetkeen nähneet niin ajattelin pienen kuulumisien vaihdon olevan hyvä lämmittely heikoille hermoilleni. Siinä samassa hän kertoo saanensa tyttöystävän - oikein päätti kokeilla tätä seurustelua, kun siitä ei oikein ollut aiemmin innostunut....

...

..

.

Mitä?

Siis sellaisen sekuntin murto-osan sisään hajosi sydänparkani pieniin osiin ja rintakehääni puristi. Tuijotin vain tätä ihmistä, kuin hän olisi kasvattanut toisen parin suita silmiensä tilalle... Ja ennen kuin hän huomasi ahdinkoni varageneraattorini heräsi eloon ja onnitteli häntä ja sanoi jtn aiheeseen liittyvää ja hymyili. Kaikki palaset oli piilotettu maskin alle, joka piti huolen ystävällisestä tunnelmasta ja paikalta poislähdöstä, siinä missä jokin minussa oli pahasti jäässä.

No voi Paska!

Loppupeleissä kaikki se aika, jonka olin uhrannut jännitykseeni ja itseni tsemppaamiseen, oli turhaa! Ja siihen päälle sain vielä tuollaisen pläjäyksen, jota en ollut odottanut (olin odottanut rukkasia!), sekä en järkytykseltäni ollut edes kyennyt sanovani pitäväni hänestä

Mätänenkusisaatana!

Kylläpä vitutti... Vituttaa. Nähdessäni hänet en voi kun vain unelmoida hänestä.. Ja no ei se hänen vikansa ole. Dämn nää jutut on mulle niin hanuristA!

Tietysti, jos olisin tuonut tämän julki aiemmin sanotaampa vaikka kuukausilla, olisi tilanne erilainen. Mutten tuonut. Ja tästäpä voin vain oppia, että on kannattavampaa mennä suoraan sanomaan, jos diggailen jostakusta enemmän kuin normaalisti.